Jopas! Minä en ole koskaan ollut mikään erityinen kauhun ystävä, vaikkakin Kubrickin Hohto ja Hitchcockin Psycho ovat aina kuuluneet suosikkielokuviini. Nyt sitten kävi kuitenkin niin, että Cinemassacren innoittamana tulin katsoneeksi lokakuun toisena päivänä ensimmäisen Evil Dead-elokuvan ja vuoden 1931 Bela Lugosi-klassikon Dracula. Hurahdus tapahtui aika nopeasti.
Elokuvat nähtyäni päätin sivistää itseäni koko lokakuun ajan enemmän tai vähemmän klassikoiksi kutsuttujen kauhukuvien osalta. Tänne blogille olisi tarkoitus kirjoitella muutama pienoisarvostelu aina elokuvan taikka elokuvasarjan katsonnan jälkeen. Jokaisen arvostelun loppuun laitan pienen Youtube-pätkän elokuvaa.
Ensimmäinen arvosteluryöppy lienee suurin sikäli, kun ensimmäisenä viikonloppuna tulin katsoneeksi kaiken kaikkiaan kuusi kauhupätkää (plus yksi, josta myöhemmin lisää):
Leffat katsontajärjestyksessä:
Evil Dead - Kauhun riivaamat (1982, ohj. Sam Raimi, näyt. Bruce Campbell)
Ilman sen suurempia tunnontuskia aloitin oikein perusteellisella kauhumässäilyllä kasarityyliin. Nyttemmin mm. Hämähäkkimies-elokuvien ohjaajana tunnettu Sam Raimi teki lähes nollabudjetilla kauhuklassikon nimeltä Evil Dead. Elokuva on tyhmä ja nerokas samaan aikaan, mutta hyvällä tavalla. Se on aivotonta zombien, riivattujen puiden ja verisuihkujen juhlaa, joka pelottaa ja naurattaa yhtä aikaa.
Oli se sitten loistava ohjaus yhdistettynä narikka-aivo-asenteeseen tai kököt tehosteet, niin tämä Evil Dead avasi silmäni ainakin tämän tyyliselle kauhulle. Freddie Krugerit sun muut päättömästi päähenkilöitä jahtaavat möröt eivät jaksa innostaa, mutta zombipätkät ainakin siirtyivät hyvin lähelle sydäntäni tämän elokuvan myötä. Luonnollisesti erikoismaininta pätkästä pitää antaa Bruce Campbellille roolistaan Ashina, josta myöhemmissä trilogian osissa kasvaa elokuvasarjan ja koko genren pahin hyvis.
****1/2
Valittu pätkä: traileri
---
Dracula (1931, ohj. Tod Browning, näyt. Bela Lugosi, Dwight Frye)
Vuoden 1931 Draculaa pidetään kaikkien aikojen vampyyrielokuvana, ja sitä se varmaankin joskus on ollutkin. Bela Lugosi on loistava Dracula, ja Renfieldinä Dwight Frye on paikoin jopa hyytävämpi kuin nimikkohenkilö. Elokuvan alussa luvataan paljon, mutta loppua kohden homma lässähtää aika pahasti. Pitänee tuo 90-luvun remake katsoa joskus sekin, mutta jotenkin tuntuu, että sekään ei innosta niin paljon. Vaikka Dracula on täynnä klassisia elementtejä ja kauhun innovaatioita, elokuvana se silti on reippaasti yliarvostettu. Parempiakin Dracula-elokuvia on, esim. brittiläisen Hammer-elokuvayhtiön Draculat. Siimalepakoista toki annetaan aina plussaa.
***
Valittu pätkä: "Children of the Night"
---
Evil Dead II: Dead By Dawn (1987, ohj. Sam Raimi, näyt. Bruce Campbell)
Noniin. Tämähän sitä piti heti katsoa, kun ykkösen oli nähnyt, ja täytyy sanoa, että pidän tästä jatko-osasta vielä enemmän kuin alkuperäisestä. Sam Raimi ei saanut oikeuksia ykkösosan kohtauksiin, joten elokuvan ensimmäiset minuutit menevät ensimmäisen elokuvan kohtausten uusimiseen hieman aiemmasta eroten. Kun ensimmäisessä osassa joukko nuoria löytää mökkiin, tässä vain jälleen Bruce Campbellin näyttelemä Ash ja hänen tyttöystävänsä Linda ovat mökillä. Samat ykkösen tapahtumat käydään läpi vain nopeutettuna; kuolleiden kirja, nauhuri ja riivatun Lindan pään pois lyöminen käydään jo ensimmäisten viidentoista minuutin aikana. Tästä päästäänkin sitten siihen, mihin ykkönen jäi, eli "pahuus" riivaa myös Ashin. Toinen ryhmä ihmisiä löytää paikalle, ja taas kaikki riivautuu ja niin edelleen.
Jotkut pitävät tätä ensimmäisen uusintana, mutta minusta tässä on kuitenkin kyse aivan eri elokuvasta, joka sitten jatkaa tarinaansa elokuvasarjan kolmannessa osassa. Evil Dead II on hienoa jatkoa ykköselle, mutta mukana on täysi annos huumoria mukana, mikä tekee siitä vielä paremman. Suosikkikohtauksiini kuuluvatkin ne, jotka lähinnä naurattivat kauhistamisen sijaan, kuten riivatun käden kanssa tappelu, naurava talo sekä käden korvaaminen moottorisahalla. Veri suihkuaa vieläkin ylitseampuvammin kuin ykkösessä ja animaatiot ovat silmiähivelevän hirveitä.
Tätä elokuvaa voi kuvata vain yhdellä sanalla: "Groovy".
*****
Valittu pätkä: "riivattu käsi"
---
Army of Darkness AKA Evil Dead III (1992, ohj. Sam Raimi, näyt. Bruce Campbell)
Kolmas ja toistaiseksi viimeinen Evil Dead-elokuvasarjaan kuuluva elokuva Army of Darkness ei ole sinänsä kauhuelokuva, vaan pikemminkin slapstickillä höystetty action-komedia. Suuremman yleisömenekin toivossa myös elokuvan nimi muutettiin Evil Deadista nykyiseen muotoonsa, ja näin ollen pätkä ei ole kovinkaan verrattavissa aiempiin elokuviin. Toisen elokuvan huumori on nyt pääosassa, ja Bruce Campbellin esittämän Ashin hahmo on nyt kehittynyt lopulliseen muotoonsa.
Elokuva sijoittuu keskiajalle, mistä Ashin on päästävä takaisin omaan aikaansa. Tähän tarvitaan luonnollisesti kuolleiden kirjaa, mutta sitä hakiessa Ashin on muistettava oikeat taikasanat. Ash ei tietenkään muista, ja tulee siinä vahingossa herättäneeksi kuolleet. Elokuvan loppu onkin sitten lähinnä stop-motion-luurankoja vastaan taistelemista, perinteistä action-kohellusta ja Ashin ja pahan Ashin välistä tappelua. Sam Raimin innovatiivista kameratyötä ei tällä kertaa niin paljon näy.
Elokuvan ehkäpä parasta antia ovat Arska-asteikolla liikkuva dialogi ja perinteinen slapstick-huumori. Petyin tähän pätkään, koska odotin aiempien osien veroista kauhua. Jos olisin katsonut sen aivan eri vinkkelistä, odottaen juurikin 2000-luvun alun Muumion tyylistä kohellusta, olisin pitänyt siitä varmasti enemmän. Tähän vaikutti myös elokuvan loppu, mikä VHS/DVD -versiossa on vain hölmö. Teatteriversion lopetuksen YouTubesta katsottuani uskoni elokuvaan palasi. Toivon mukaan tekeillä oleva uusi Evil Dead tulee olemaan vähän ykkösen ja kakkosen tyylinen.
teatteriversio: ***1/2, videoversio: ***
Valittu pätkä: "taikasanat"
---
Bubba-Ho-Tep (2002, ohj. Don Coscarelli, näyt. Bruce Campbell, Ossie Davis)
Tämäkään ei oikeastaan ole kauhua nähnykään, mutta on silti varsin viihdyttävä kauhukomedia. Evil Dead-trilogian Ash eli Bruce Campbell näyttelee tällä kertaa Elvistä, rock and rollin kuningasta. Elokuvan juoni on naurettava jo lähtökohtaisesti, joten vakavamielisille kauhudiggareille (onko heitä?) tätä en lähtisi suosittelemaan.
Elokuvan lähtökohta on se, että Elvis on vanhainkodissa, mutta häntä pidetään Elvis-imitaattorina, joskin hyvin suosittuna sellaisena. Oikeasti Elvis on Elvis, mutta vaihtoi paikkaa imitaattorin kanssa joskus 70-luvun alussa. Vale-Elvis kuoli huonon sydämensä vuoksi, ja oikea Elvis jäi elämänsä loppuun asti tunnetuksi Mr. Haffina. Nyt vanhainkodissa Elvis tutustuu mustaan John F. Kennedyyn (Ossie Davis), joka väittää olevansa CIA:n kätkemä ja mustaksi maalaama, mutta silti pelkää olevansa mm. Lyndon Johnsonin tappolistalla. Tähän vanhainkotiin ilmestyy sitten öisin muumio imemään vanhojen ihmisten sieluja pois, ja Elvis ja JFK päättävät tehdä siitä lopun. Tämän tarinan pohjalta siis mennään, ja lopputulos on yllättävän hyvä ja jopa lämmin kauhulla maustettu komedia.
***1/2
Valittu pätkä: "Elvis vs. kuoriainen"
---
Frankenstein (1931, ohj. James Whale, näyt. Boris Karloff, Colin Clive)
Vähän sama juttu pätee tässä elokuvassa kuin Draculassa. Kaikki pitävät klassikkona ja erityisesti kauhun merkkipaaluna, mitä se varmasti on ollutkin, mutta minulle tämä ei oikein siltä osalta tarjonnut mitään. Boris Karloffin esittämä Frankensteinin hirviö on juuri se, minkä kaikki tietävät ja mitä on kopioitu lähes jokaiseen sarjakuvaan ja muuhun vastaavaan. Loppupeleissä tämä on lähinnä psykologinen draama, joka ei niinkään pelota vaan laittaa ajattelemaan, joskin aihepiiri on nykyisin jo niin koluttu, ettei se oikein tee sitäkään. Colin Clive huutaa tohtori Frankesteinina elokuvahistorian muistetuimmat sanat:"It's alive! It's alive!" sellaisella maanisella kiihkolla, että itse hirviö jää toiseksi, mutta jälleen, on niitä parempiakin Frankestein-elokuvia. Loppupeleissä ei kovin ihmeellinen, mutta nostalgia-arvoa löytyy.
***
Valittu pätkä: "It's Alive!"
---
Siinäpä ensimmäinen kauhuarvostelukasa, jatkoa seuraa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti