Kauhun lokakuu, osa 3 - Jackson, Karloff ja Campbell

Pettymykseksi osoittautuneen Alien-sarjan jälkeen tunsin tarvetta pelata varman päälle. Siksipä pidin mielessä muutaman ensimmäisen Kauhun lokakuun elementit, ja lähdin rakentamaan kauhuklönttiä niiden päälle. Pitkällisen mietinnän päätteeksi hyväksi havaitut elementit olivat kolmekymmentäluku, Karloff, zombit ja Bruce Campbell. Sen pidemmittä kirjoituksitta mennään suoraan asiaan.

Dracúla

(1931, ohj. George Melford, näytt. Carlos Villarías, Pablo Àlvares Rubio)

Ensimmäinen elokuva oli latinalaisamerikkalainen versio Bela Lugosin Draculasta, jonka arvostelin jo aiemmin. Pätkä kuvattiin samaan aikaan, samoissa lavasteissa ja samalla käsikirjoituksella. Vain ohjaaja ja näyttelijät vaihtuivat. Jälleen kerran Renfieldin(Àlvares) hahmo on esitetty varsin maanisesti, jopa paremmin kuin englanninkielisessä sisaruksessaan. Villarías näyttelee Draculaa hyvin, mutta jokin hänen naamassaan aiheuttaa lähinnä pakonomaisia naurunpyrskähdyksiä, mikä taas ei ole niin hyvä asia vakavamielisen kauhuelokuvan pääpahiksen roolille. Toisin sanottuna Lugosi on parempi. Kokonaisuutena elokuva on sangen pitkälle yksi yhteen Lugosi-klassikon kanssa, mutta ohjaus ja kameratyöskentely on Melfordin ohjauksen alaisena innovatisempaa. Ohjauksen ansiosta elokuvan tähdet pysyvät samana kielestä riippumatta.

Huom! Tästä elokuvasta ei löytynyt kunnollista materiaalia Youtubesta, siksi ei "valittua pätkää".

***

-----

Bride of Frankenstein

(1935, ohj. James Whale, näytt. Colin Clive, Boris Karloff, Ernest Thesiger)

Ensimmäisen Frankenstein-elokuvan jälkeen en olisi uskonut pitäväni sen jatko-osasta. Vielä vähemmän odotin näkeväni oikeasti hyvin käsikirjoitetun ja ohjatun elokuvan, jolla on hyvin erilainen lähestymistapa Hirviön (Karloff) hahmoon. Bride of Frankenstein on nimestään huolimatta enemmänkin koskettava tarina Hirviön yksinäisyydestä yhteiskunnan vihaamana ja pelkäämänä friikkinä, joka vain haluaa ystäviä. Loistava Karloff on jälleen Hirviönä, mutta tällä kertaa hänen sanavarastonsa ei rajoitu erinäisiin murahduksiin, vaan hän oppii puhumaan ystävällisen sokean miehen ottaessa hänet suojiinsa. Elokuva alkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi; Frankenstein (Clive) luulee Hirviön kuolleen ja valmistautuu menemään naimisiin. Mutkia matkaan tuo uusi pääpahis eli tohtori Pretorius (Ernest Thesinger), joka haluaa rakentaa oman elävän kuolleensa Frankensteinin avulla. Pretorius voittaa Hirviön luottamuksen lupaamalla tekevänsä hänelle ystävän, ja näin kiristää Frankensteinin auttamaan häntä. Mutta kuinkas sitten kävikään? Elokuvan nimikkohahmo eli "Frankensteinin morsian" pelkää ja vihaa Hirviötä aivan kuten muutkin, ja elokuva loppuu hienoon kliimaksiin, jota ei sovi spoilata. Mainio elokuva kaiken kaikkiaan. Ainoa miinus tulee alun äärimmäisen turhasta johdannosta.

****1/2

Valittu pätkä: "Hirviö ja sokea"

-----

The Man They Could Not Hang 

(1939, ohj. Nick Grinde, näytt. Boris Karloff, Janet Savaard, Robert Wilcox)

Toinen Karloff-elokuva perään, mutta tällä kertaa kyseessä on psykologinen trilleri, jossa ei ole liiemmin Hirviöitä eikä muitakaan perinteisiä kauhun elementtejä. Syy, miksi elokuva on tällä listalla on se, että tarinan päähahmo on hyvin läheistä sukua esimerkiksi Saw-elokuvasarjan Jigsawlle. Boris Karloff esittää tohtori Henryk Saavardia, joka on keksinyt keinon herättää kuolleita henkiin, mutta poiketen Frankensteinista, tohtori Saavard tekee työtä lääketieteen hyväksi. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa eräs hänen oppilaistaan ilmoittautuu vapaaehtoisesti tapettavaksi luottaen, että hänen opettajansa saa elvytettyä hänet henkiin. Oppilaan tyttöystävä kuitenkin estää tohtorin aikeet soittamalla poliisille. Poliisit ryntäävät paikalle, ja oppilas kuolee, koska poliisit eivät anna tohtorin elvyttää häntä. Oikeudenkäynnissä tohtori tuomitaan hirtettäväksi, mutta apurinsa avulla hänet elvytetään henkiin oman metodinsa mukaisesti. Tästä elokuva varsinaisesti alkaa. Lopun elokuvan aikana tohtori tappaa ne ihmiset, jotka hänet tuomitsivat kuolemaan, mukaanlukien valamiehistön, syyttäjän, tuomarit ja niin edelleen, mutta tapa, jolla hän tappaa saaliinsa on juuri se, mikä muistuttaa Saw-elokuvia. Uhrit houkutellaan yhdessä ansaan, pieneen tilaan, ja sen jälkeen jokainen uhri saa kellonajan, jolloin hän tulee kuolemaan. Elokuva olisi voinut olla parempi, jos loppua ei olisi kiirehditty liikaa. Reilun tunnin mittainen pätkä olisi mielestäni jännitteen rakennuttua ansainnut paremman ja vähemmän tavanomaisen lopun.

***1/2

Valittu pätkä: Elokuvan ensimmäinen kuudennes (koko elokuva löytyy YouTubesta)

-----

My Name Is Bruce 

(2007, ohj. Bruce Campbell, näytt. Bruce Campbell, Grace Thorsen, Ted Raimi, Taylor Sharpe)

Seitsemänkymmenen vuoden hyppy Boris Karloffin ajoista Bruce Campbellin (Evil Dead-trilogian Ash) omaan kauhukomedia-ohjaustyöhönsä toi mukavaa vaihtelua elokuvavirtaan. Neljä teiniä hengailevat hautuumaalla, kun Jeff (Taylor Sharpe) herättää vahingossa vanhan kiinalaisen demonin Quan Din. Jeffin kaverit tapetaan, ja demoni alkaa tappaa kaikkia pikkukylän asukkaita mestaamalla heidät. Apuun kutsutaan b-movie-tähti Bruce Campbell, joka luulee aluksi koko hommaa vain peruskeikaksi. Bruce ja Jeffin äiti tykästyvät toisiinsa, ja homma menee aika peruskaavalla alusta loppuun. Parasta antia ovat b-movie-parodiat ja Bruce Campbellin itseironia ja asenne. Kovin monessa elokuvassa en ole nähnyt päähenkilön ryöstävän mummon autoa ja sitten heittävän mummon kissaa ulos auton ikkunasta. Bruce Campbell pelastaa elokuvasta paljon, vähän samaan tapaan kuin Arska pelastaa monet Arskaelokuvat. Ilman Brucea tämä homma ei toimisi. Ai niin, se kiinalainen demoni Quan Di ei pelkästään murhaa ihmisiä vaan on myös soijajuuston suojelupyhimys.

***

Valittu pätkä: traileri

-----

Brain Dead (leikkaamaton)

(1992, ohj. Peter Jackson, näytt. Timothy Balme, Diana Peñalver, Ian Watkin, Elizabeth Moody)

Nyt päästiin asiaan! Peter Jackson (LOTR-trilogia) on ohjannut uransa alkuaikoina varsin roiskeellisia elokuvia. Bad Taste on toki varsin loistava ja hauska, mutta isommalla budjetilla tehty Brain Dead (Yhdysvalloissa nimellä Dead Alive) on paras zombi/kauhu/splatter-kauhukomedia, minkä olen nähnyt. Jopa Evil Dead 2 jää tälle kakkoseksi. Lionel on niin sanottu mammanpoika, joka sattuu olemaan kohtalon korttien valitsema rakkauden kohde ennustajaperheen tyttärelle Paquitalle. Ennustuksen mukaan he tulevat kuitenkin kohtaamaan kuolemaa ja pahuutta. Ongelmat alkavat, kun Paquita ja Lionel ovat eläintarhassa, ja Lionelin mustasukkainen äiti (Moody) seuraa heitä ja tulee sumatralaisen rotta-apinan puremaksi. Tämä tapahtuma aiheuttaa Lionelin äidin muuttumisen mätäneväksi zombiksi, jonka purema muuttaa myös zombiksi. Näin zombit alkavat lisimään, joskin aluksi hyvin hitaasti. Itseasiassa zombit harrastavat seksiä keskenään ja synnyttävät zombivauvan. Noin elokuvan puoleen väliin asti edetään suhteellisen vähällä splatter-määrällä, mutta loppua kohden meno muuttuu hurjemmaksi. Viimeinen kolmannes onkin sitten aivan tajutonta "rapatessa roiskuu"-meininkiä. Jos Evil Dead 2:ssa oli moottorisaha, niin tässä on ruohonleikkuri. Tämä elokuva on klassikko, joka kaikkien vähääkään kauhukomedioista/älyvapaasta roiskinnasta tykkäävien on pakko nähdä. Erityistä plussaa elokuvahistorian suurimmasta selluliittiahterista.

*****

Valittu pätkä: "Kung-fu-pappi"

-----

Tämä oli jälleen fantastinen kauhurypäle kuten ensimmäinenkin; viihdyttävä, hauska ja ajoittain koskettava. Toivon mukaan viimeinen Kauhun lokakuu ei toista Alien-quadrologian pettymystä. Kenties minun pitäisi valita joku "oikeasti pelottava" ja vakavamielinen kauhu neljänteen mukaan. Oma suosikkini Hohto on niin läpikoluttu, että sitä tuskin jaksan mukaan ottaa, mutta sen näkee sitten... Jatkoa seuraa.

Kauhun lokakuu, osa 2 - The Alien Quadrology

Alien-quadrologia

Noin yleisesti ottaen nämä neljä elokuvaa eivät säväyttäneet yhtään samalla tavalla kuin mitä esimerkiksi Evil Dead-trilogia. Jo ensimmäisen Alienin jälkeen pystyin sanomaan, että tylsyysmittari näyttää aika korkeaa lukemaa koko sarjan ajan, mistä johtuen erityisesti kaksi keskimmäistä elokuvaa olivat pahimman luokan lusimista. Eniten pidin neljännestä eli viimeisestä, joskin yleisen mielipiteen mukaan sen pitäisi olla juuri se huonoin. Yleissivistävän ajanhukan päätteeksi kirjoittelin kuitenkin kaikista elokuvista pari sanaa.

Varoitus: Sisältää spolereita!

Alien - 8. Matkustaja

(1979, ohj. Ridley Scott, näyt. Sigourney Weaver, Tom Skerritt, John Hurt, Ian Holm)

Alien-quadrologian ensimmäinen osa on enemmän tai vähemmän b-movie, joskin suurella budjetilla kyllästettynä. Alus nappaa hätäkutsun planeetalta, tutkimusryhmä löytää muukalaisten romuttuneen aluksen ja ison kasan alien-munia. Sitten yksi alienmuna "kuoriutuu", ja John Hurtin naamalle hyppää avaruusloinen. Sitten alien purskahtaa John Hurtin rintakehän läpi. Jee. Sitten alien rupeaa tappamaan kaikkia. Sitten Ian Holm yrittää tappaa tyyppejä. Sitten Ian Holm paljastuu robotiksi. Sitten alien tappaa kaikki muut paitsi Ripleyn (Sigourney Weaver), joka pääseekin karkuun kapselissa. Mutta kapselissa onkin alien. Sitten Ripley tappaa sen alienin. Elokuva loppuu. Tylsä.

**

Aliens - Paluu 

(1986, ohj. James Cameron, näyt. Sigourney Weaver, Michael Biehn, Lance Henriksen, Bill Paxton)

Jahas, Ripley on nukkunut jotain 70 vuotta. Sitten joku retkiryhmä löytää kivasti saman haaksirikkoaluksen, mistä ykkösessäkin löytyi ne alienmunat. Ja löytyyhän niitä tälläkin kertaa. Jee. Tällä kertaa vaan kaikki kuolee, paitsi blondityttö nimeltä Newt (Carrie Henn). Sitten Ripley ja oudon stereotyyppinen porukka lähtee pelastamaan niitä ja tappamaan alienin. Alieneita on nyt enemmän. Iso JEE! Bill Paxton onnistuu olemaan jälleen kerran äärimmäisen ärsyttävä nyssyvalittajakovis, kuten jo Arska-elokuvasta True Lies on jo käynyt ilmi. Bishop (Henriksen) on ihan kiva robotti, joka lopulta pelastaa päivän. Michael Biehn on ihan perushyvä korpraali Hicksinä, mutta rooli ja näytteleminen on aivan identtinen hänen roolinsa kanssa Kyle Reesenä Terminator - Tuhoajassa. Jotenkin Arska-elokuvien tyyppejä on tässä elokuvassa useampikin. Juoni on jälleen: Alienit tappaa, alienit kuolee, elokuva loppuu. Erikoismaininta maailman miehekkäimmän naisen roolista Jenette Goldsteinille, loistokas bodarirekkalesbostereotypia.

**

Alien³

(1992, ohj. David Fincher, näytt. Sigourney Weaver, Charles Dance, Charles S. Dutton)

No jopas! Nyt se Ripley herää jostain 200 vuotta myöhemmästä ajankohdasta vankilasta, joka on täynnä miehiä selibaatissa. Kiusallista! Ripleyn tukka ajellaan pois, miehet eivät tykkää Ripleystä, koska hän on nainen ja he elävät puutteessa. Sitten alienit jotenkin ovat ottaneet vallan edellisen elokuvan lopussa pelastautuneista tyypeistä Ripleyn ollessa unessa/jäässä. Eli alienit eivät kuolleetkaan edellisessä elokuvassa! No huh huh! Ja sitten alienit rupeavat tappamaan vankeja ja muita ihmisiä. Ja sitten alienit ottaa turpaan Ripleyltä. Ja sitten tulee pahikset pelastamaan Ripleyn, mutta haluavat Ripleyn mahassa kasvavan alienin(!) itselleen, jotta saisivat tehtyä super-alien-armeijan. Ja sitten Ripley hyppää sulaan lyijyyn ja tappaa itsensä sekä alienin sisällään, joka purskahtaa ulos Ripleyn rintakehästä juuri, kun Ripley putoaa. Ja näin saatiin taas kaikki alienit tapettua. Erikoismaininta: Arska-elokuvista tuttua näyttelijäkaartia on taas mukana, Charles Dancen muodossa. Huraa! Loppujen lopuksi tämä oli kuitenkin parempi kuin aikaisemmat kaksi. Fincher on hyvä ohjaaja ja jännite vankien ja henkilökunnan sekä Ripleyn välillä on kuvattu hyvin.

***

Alien - Resurrection

(1997, ohj. Jean-Pierre Jeunet, näytt. Sigourney Weaver, Winona Ryder, Ron Perlman)

No jopas, osa 2! Ranskalainen ohjaaja tekee parempaa työtä kuin David Fincher! Ja käsikirjoituskin on parempi. Tai… No ei se mikään ihmeellinen ole. Itseasiassa se on aika lailla samaa kuin aiemmat. No on siinä ihan hyvää juttua jumalan leikkimisestä, uuden rodun ja superarmeijan luomisesta ja sen semmoisesta. Muuten juoni on naurettava. Ripley (Weaver) kuoli kolmosen lopussa, mutta Alien - Ylösnousemuksessa Ripley herätetään henkiin. Wau! Ja Ripley on sitten semmoinen ultra-sexy amazon ihmisalien-hybridi biatch, joka hakkaa kaikki. Mainiota! Ripley tappaa kaikki alienit ja lopulta auttaa synnyttämään ihmisalienin. Jännää! Ja sitten se ihmisalien imeytyy avaruuteen ikkunan läpi noin puolen nyrkin kokoisen reiän läpi. Ällöö! Ja sitten kaikki on turvassa, ja Ripley ja Winona Ryder pääsevät Maahan. Happy ending! Tämä oli elokuvasarjan paras. Ei siksi, että elokuva olisi paremman ohjaajan tai käsikirjoituksen vuoksi herättänyt ajatuksia tai vastaavaa, vaan siksi, että tässä oli kaikki, mitä edellisissä elokuvissakin, mutta oudosti paremmin tarjoiltuna. Ehkä myös se vaikutti, että tiesin tämän olevan sarjan viimeinen.

***1/2

-----

Loppujen lopuksi koko Alien-quadrologian voi tiivistää yhteen kohtaukseen, joka löytyy ensimmäisestä elokuvasta. I rest my case.

Seuraavassa Kauhun lokakuun osassa lisää Bruce Campbellia sekä Boris Karloffia.

Kauhun lokakuu, osa 1 - Bruce Campbell ja pari klassikkoa

Jopas! Minä en ole koskaan ollut mikään erityinen kauhun ystävä, vaikkakin Kubrickin Hohto ja Hitchcockin Psycho ovat aina kuuluneet suosikkielokuviini. Nyt sitten kävi kuitenkin niin, että Cinemassacren innoittamana tulin katsoneeksi lokakuun toisena päivänä ensimmäisen Evil Dead-elokuvan ja vuoden 1931 Bela Lugosi-klassikon Dracula. Hurahdus tapahtui aika nopeasti.

Elokuvat nähtyäni päätin sivistää itseäni koko lokakuun ajan enemmän tai vähemmän klassikoiksi kutsuttujen kauhukuvien osalta. Tänne blogille olisi tarkoitus kirjoitella muutama pienoisarvostelu aina elokuvan taikka elokuvasarjan katsonnan jälkeen. Jokaisen arvostelun loppuun laitan pienen Youtube-pätkän elokuvaa.

Ensimmäinen arvosteluryöppy lienee suurin sikäli, kun ensimmäisenä viikonloppuna tulin katsoneeksi kaiken kaikkiaan kuusi kauhupätkää (plus yksi, josta myöhemmin lisää):


Leffat katsontajärjestyksessä:


Evil Dead - Kauhun riivaamat (1982, ohj. Sam Raimi, näyt. Bruce Campbell)

Ilman sen suurempia tunnontuskia aloitin oikein perusteellisella kauhumässäilyllä kasarityyliin. Nyttemmin mm. Hämähäkkimies-elokuvien ohjaajana tunnettu Sam Raimi teki lähes nollabudjetilla kauhuklassikon nimeltä Evil Dead. Elokuva on tyhmä ja nerokas samaan aikaan, mutta hyvällä tavalla. Se on aivotonta zombien, riivattujen puiden ja verisuihkujen juhlaa, joka pelottaa ja naurattaa yhtä aikaa.

Oli se sitten loistava ohjaus yhdistettynä narikka-aivo-asenteeseen tai kököt tehosteet, niin tämä Evil Dead avasi silmäni ainakin tämän tyyliselle kauhulle. Freddie Krugerit sun muut päättömästi päähenkilöitä jahtaavat möröt eivät jaksa innostaa, mutta zombipätkät ainakin siirtyivät hyvin lähelle sydäntäni tämän elokuvan myötä. Luonnollisesti erikoismaininta pätkästä pitää antaa Bruce Campbellille roolistaan Ashina, josta myöhemmissä trilogian osissa kasvaa elokuvasarjan ja koko genren pahin hyvis.

****1/2

Valittu pätkä: traileri

---

Dracula (1931, ohj. Tod Browning, näyt. Bela Lugosi, Dwight Frye)

Vuoden 1931 Draculaa pidetään kaikkien aikojen vampyyrielokuvana, ja sitä se varmaankin joskus on ollutkin. Bela Lugosi on loistava Dracula, ja Renfieldinä Dwight Frye on paikoin jopa hyytävämpi kuin nimikkohenkilö. Elokuvan alussa luvataan paljon, mutta loppua kohden homma lässähtää aika pahasti. Pitänee tuo 90-luvun remake katsoa joskus sekin, mutta jotenkin tuntuu, että sekään ei innosta niin paljon. Vaikka Dracula on täynnä klassisia elementtejä ja kauhun innovaatioita, elokuvana se silti on reippaasti yliarvostettu. Parempiakin Dracula-elokuvia on, esim. brittiläisen Hammer-elokuvayhtiön Draculat. Siimalepakoista toki annetaan aina plussaa.

***

Valittu pätkä: "Children of the Night"

---

Evil Dead II: Dead By Dawn (1987, ohj. Sam Raimi, näyt. Bruce Campbell)

Noniin. Tämähän sitä piti heti katsoa, kun ykkösen oli nähnyt, ja täytyy sanoa, että pidän tästä jatko-osasta vielä enemmän kuin alkuperäisestä. Sam Raimi ei saanut oikeuksia ykkösosan kohtauksiin, joten elokuvan ensimmäiset minuutit menevät ensimmäisen elokuvan kohtausten uusimiseen hieman aiemmasta eroten. Kun ensimmäisessä osassa joukko nuoria löytää mökkiin, tässä vain jälleen Bruce Campbellin näyttelemä Ash ja hänen tyttöystävänsä Linda ovat mökillä. Samat ykkösen tapahtumat käydään läpi vain nopeutettuna; kuolleiden kirja, nauhuri ja riivatun Lindan pään pois lyöminen käydään jo ensimmäisten viidentoista minuutin aikana. Tästä päästäänkin sitten siihen, mihin ykkönen jäi, eli "pahuus" riivaa myös Ashin. Toinen ryhmä ihmisiä löytää paikalle, ja taas kaikki riivautuu ja niin edelleen.

Jotkut pitävät tätä ensimmäisen uusintana, mutta minusta tässä on kuitenkin kyse aivan eri elokuvasta, joka sitten jatkaa tarinaansa elokuvasarjan kolmannessa osassa. Evil Dead II on hienoa jatkoa ykköselle, mutta mukana on täysi annos huumoria mukana, mikä tekee siitä vielä paremman. Suosikkikohtauksiini kuuluvatkin ne, jotka lähinnä naurattivat  kauhistamisen sijaan, kuten riivatun käden kanssa tappelu, naurava talo sekä käden korvaaminen moottorisahalla. Veri suihkuaa vieläkin ylitseampuvammin kuin ykkösessä ja animaatiot ovat silmiähivelevän hirveitä.

Tätä elokuvaa voi kuvata vain yhdellä sanalla: "Groovy".

*****


Valittu pätkä: "riivattu käsi"


---

Army of Darkness AKA Evil Dead III (1992, ohj. Sam Raimi, näyt. Bruce Campbell)

Kolmas ja toistaiseksi viimeinen Evil Dead-elokuvasarjaan kuuluva elokuva Army of Darkness ei ole sinänsä kauhuelokuva, vaan pikemminkin slapstickillä höystetty action-komedia. Suuremman yleisömenekin toivossa myös elokuvan nimi muutettiin Evil Deadista nykyiseen muotoonsa, ja näin ollen pätkä ei ole kovinkaan verrattavissa aiempiin elokuviin. Toisen elokuvan huumori on nyt pääosassa, ja Bruce Campbellin esittämän Ashin hahmo on nyt kehittynyt lopulliseen muotoonsa.

Elokuva sijoittuu keskiajalle, mistä Ashin on päästävä takaisin omaan aikaansa. Tähän tarvitaan luonnollisesti kuolleiden kirjaa, mutta sitä hakiessa Ashin on muistettava oikeat taikasanat. Ash ei tietenkään muista, ja tulee siinä vahingossa herättäneeksi kuolleet. Elokuvan loppu onkin sitten lähinnä stop-motion-luurankoja vastaan taistelemista, perinteistä action-kohellusta ja Ashin ja pahan Ashin välistä tappelua. Sam Raimin innovatiivista kameratyötä ei tällä kertaa niin paljon näy.

Elokuvan ehkäpä parasta antia ovat Arska-asteikolla liikkuva dialogi ja perinteinen slapstick-huumori. Petyin tähän pätkään, koska odotin aiempien osien veroista kauhua. Jos olisin katsonut sen aivan eri vinkkelistä, odottaen juurikin 2000-luvun alun Muumion tyylistä kohellusta, olisin pitänyt siitä varmasti enemmän. Tähän vaikutti myös elokuvan loppu, mikä VHS/DVD -versiossa on vain hölmö. Teatteriversion lopetuksen YouTubesta katsottuani uskoni elokuvaan palasi. Toivon mukaan tekeillä oleva uusi Evil Dead tulee olemaan vähän ykkösen ja kakkosen tyylinen.

teatteriversio: ***1/2, videoversio: ***

Valittu pätkä: "taikasanat"

---

Bubba-Ho-Tep (2002, ohj. Don Coscarelli, näyt. Bruce Campbell, Ossie Davis)

Tämäkään ei oikeastaan ole kauhua nähnykään, mutta on silti varsin viihdyttävä kauhukomedia. Evil Dead-trilogian Ash eli Bruce Campbell näyttelee tällä kertaa Elvistä, rock and rollin kuningasta. Elokuvan juoni on naurettava jo lähtökohtaisesti, joten vakavamielisille kauhudiggareille (onko heitä?) tätä en lähtisi suosittelemaan.

Elokuvan lähtökohta on se, että Elvis on vanhainkodissa, mutta häntä pidetään Elvis-imitaattorina, joskin hyvin suosittuna sellaisena. Oikeasti Elvis on Elvis, mutta vaihtoi paikkaa imitaattorin kanssa joskus 70-luvun alussa. Vale-Elvis kuoli huonon sydämensä vuoksi, ja oikea Elvis jäi elämänsä loppuun asti tunnetuksi Mr. Haffina. Nyt vanhainkodissa Elvis tutustuu mustaan John F. Kennedyyn (Ossie Davis), joka väittää olevansa CIA:n kätkemä ja mustaksi maalaama, mutta silti pelkää olevansa mm. Lyndon Johnsonin tappolistalla. Tähän vanhainkotiin ilmestyy sitten öisin muumio imemään vanhojen ihmisten sieluja pois, ja Elvis ja JFK päättävät tehdä siitä lopun. Tämän tarinan pohjalta siis mennään, ja lopputulos on yllättävän hyvä ja jopa lämmin kauhulla maustettu komedia.

***1/2

Valittu pätkä: "Elvis vs. kuoriainen"

---

Frankenstein (1931, ohj. James Whale, näyt. Boris Karloff, Colin Clive)

Vähän sama juttu pätee tässä elokuvassa kuin Draculassa. Kaikki pitävät klassikkona ja erityisesti kauhun merkkipaaluna, mitä se varmasti on ollutkin, mutta minulle tämä ei oikein siltä osalta tarjonnut mitään. Boris Karloffin esittämä Frankensteinin hirviö on juuri se, minkä kaikki tietävät ja mitä on kopioitu lähes jokaiseen sarjakuvaan ja muuhun vastaavaan. Loppupeleissä tämä on lähinnä psykologinen draama, joka ei niinkään pelota vaan laittaa ajattelemaan, joskin aihepiiri on nykyisin jo niin koluttu, ettei se oikein tee sitäkään. Colin Clive huutaa tohtori Frankesteinina elokuvahistorian muistetuimmat sanat:"It's alive! It's alive!" sellaisella maanisella kiihkolla, että itse hirviö jää toiseksi, mutta jälleen, on niitä parempiakin Frankestein-elokuvia. Loppupeleissä ei kovin ihmeellinen, mutta nostalgia-arvoa löytyy.

***

Valittu pätkä: "It's Alive!"




---




Siinäpä ensimmäinen kauhuarvostelukasa, jatkoa seuraa...