(1968, ohj. George A. Romero, näytt. Duane Jones, Judith O'Dea)
Night of the Living Dead lienee se elokuva, joka aloitti zombileffojen kultin. Kun nykyisin jo legendaarinen kauhuohjaaja George A. Romero teki pienen budjetin b-leffan mustavalkoisena kuuman 60-luvun lopussa, hän tuskin arvasi luoneensa innoitteen uudelle kauhuohjaajien sukupolvelle. Elokuva on varsin perinteinen selviytymiskamppailu, jossa päähahmot Ben (Duane Jones) ja Barbra (Judith O'Dea) yrittävät pysyä hengissä zombien vallatessa maailmaa. Liekö tarkoituksellista, mutta Romero onnistui luomaan kaikkien perusvalittajabimbojen prototyypin Barbra-hahmostaa, jota vihaa jo ensimmäisistä hetkistä lähtien. Myös tuolle ajalle harvinainen tummaihoinen päähahmo Ben esittelee oman hahmonsa perusmallin eli viileän toimijan, joka ei kuuntele paskanjauhantaa, varsinkaan vinisevältä Barbralta. Koska Night of the Living Dead on niin monen kauhuelokuvatyypin lähtökohta, jää se vähän vaisuksi jo muita, uudempia genren elokuvia nähneelle. Kaikki tuntuu olevan jo nähtyä. Hienointa elokuvassa on varmaankin taloon linnoittautuneiden ihmisten välisten suhteiden ja henkilökemioiden kuvaaminen.
***
Valittu pätkä:
-----
Poltergeist
(1982, ohj. Tobe Hooper, näytt. Craig T. Nelson, JoBeth Williams, Heather O'Rourke)
Tobe Hooper tuli tunnetuksi 70-luvulla elokuvallaan The Texas Chain Saw Massacre, ja seuraava merkkipaalu hänen urallaan oli Steven Spielbergin tuottama ja käsikirjoittama Poltergeist. Tuotto näkyy elokuvassa varsin hyvin, mutta 80-luvun efektit eivät ole vanhentuneet ihan niin nätisti kuin toivoisi. Minun on vähän vaikea sanoa miksi, mutta en pitänyt tästä elokuvasta kovinkaan paljon. Siinä oli toki paljon hyviä ja hienosti tehtyjä kohtauksia, kuten hallusinaatio, jossa mies repii omien kasvojensa nahan pois, mutta lopulta tämä oli vain jälleen kerran yksi uusi "riivattu talo"-pätkä. Myöskin pikkutytön katoaminen ja tappaja-klovni sun muut ovat jo nykyisin sen verran kliseisiä, että elokuva ottaa osumaa olemalla lähinnä kauhuelementtien sulatusuuni. Kenties, jos olisin nähnyt tämän ennen monia muita, olisin saattanut pitää tästä enemmän, mutta nyt se jää aika tasapaksuksi kokonaisuudeksi.
***
Valittu pätkä: "Poltergeist Steak / Bathroom Scene"
-----
Rosemary's Baby
(1968, ohj. Roman Polanski, näytt. Mia Farrow, John Cassavetes, Ruth Gordon, Sidney Blackmer)
Vaikka Rosemaryn painajainen ei ole perinteinen kauhuelokuva, se on kuitenkin piinaavan ja ahdistavan tunnelmansa vuoksi mainitsemisen arvoinen. Rakastunut aviopari Rosemary ja Guy muuttavat uuteen asuntoon, joka näyttää päällisin puolin täydelliseltä. He tutustuvat uusiin naapureihinsa, Casteveteihin, ja kaikki ovat hyvin ystävällisiä naapurustossa ja uudessa ystäväpiirissä. Pian kuitenkin Rosemary (Mia Farrow) alkaa epäillä talossa tapahtunutta itsemurhatapausta sekä muita uuteen ystäväpiiriin ja taloon liittyviä kummallisuuksia. Lopulta Rosemary pääsee selville satanistisista menoista ja mustasta magiasta, joka ympäröi jo koko hänen perhettään, ja lopulta hän ajautuu hulluuden partaalle epäillessään kantavansa kohdussaan antikristusta. Polanski ohjaa erään parhaimmista elokuvistaan, myöhemmin Woody Allenin elokuvista tunnettu Mia Farrow on loistava roolissaan vainoharhaisena odottavana äitinä, ja koko tarina imee mukaansa parhaimmalla tavalla, eikä päästä irti edes lopputekstien rullatessa. Ja se hyytävä musiikki! Tässä elokuvassa on kaikki, mitä tarvitaan nostamaan se erääksi aikansa parhaimmista elokuvista, yli genrerajojen. Yliluonnolliset seikat poisjättäen Rosemaryn painajaista pidetään myös yhtenä parhaimmista odottavan naisen pelkoja ja tunteita kuvaavista elokuvista.
****1/2
Valittu pätkä: "Alkutekstit (Musiikki!)"
-----
The Return Of The Living Dead
(1985, ohj. Dan O'Bannon, näytt. Clu Gulager, James Karen, Don Calfa)
The Return Of The Living Dead ei nimestään huolimatta ole osa George A. Romeron zombisarjaa vaan eräänlainen humoristinen tribuutti, joka perustuu alkuperäisen Night Of The Living Dead-elokuvan tapahtumiin. Elokuvan juoni on lähinnä se, että Night Of The Living Dead oli totta, mutta joitakin asioita elokuvasta piti muuttaa, että se ei paljastaisi valtion salaisuuksia. Tässä elokuvassa on pari asiaa, miksi tämä on yksi zombisuosikeistani:
Kuolleet herättävä kaasu pääsee valloilleen vahingossa, ja ruumiit alkavat elää. Eikä pelkästään ihmisten vaan myös esimerkiksi tieteelliseen käyttöön tarkoitetun koiran puolikkaan ruumis alkaa haukkua. Sitten joku keksii kuningasajatuksena laittaa zombityyppi krematorion uuniin ja avot - zombipöly tippuu sateen mukana hautuumaalle ja kaikki kuolleet heräävät. Sitten kuolleet houkuttelevat paikalle lisää eläviä syötäväksi. Aivoja syödään, zombeja tapetaan ja aivoja syödään taas. Nam.
****
Valittu pätkä: "It's The Cadaver!"
-----
Pet Semetary
(1989, ohj. Mary Lambert, näytt. Dale Midkiff, Denise Crosby)
Uinu, uini lemmikkini on varmasti taas niitä elokuvia, joita jotkut ovat katsoneet liian pieninä ja sen vuoksi pitävät varsin pelottavana pätkänä. Näin sen ensimmäistä kertaa noin 16-vuotiaana, ja se nauratti silloin, ja naurattaa nytkin. En olisi uskonut, että Stephen Kingin kirjasta on saatu näin ratkiriemukkaan hauska elokuva. Totuuden nimissä on kyllä sanottava ettei tämä mikään komedia ole, mutta minusta vain on aina hauska nauraa tämänkaltaisille elokuville. Creedin perhe muuttaa kivalle maalaisseudulle, kaikki on täydellistä ja ihanaa. Pian kuitenkin talon sijainti osoittautuu hieman huonoksi, sillä talon edestä ajaa rekkoja tuhatta ja sataa, ja talon takana sijaitsevassa metsässä on vanha mystinen intiaanien hautuumaa, joka legendan mukaan herättää kuolleet henkiin. Kuten Poltergeistissakin, se on tämänkin elokuvan kaiken pahan alku. Creedin perheen rakas koira kuolee, ja perheen tohtori-isä Louis (Dale Midkiff) hautaa sen sinne toivoen, että koira palaisi henkiin. Koira palaa takaisin, mutta on muuttunut pahaksi. Sitten perheen pieni poika Gage juoksee tielle ja jää rekan alle yhdessä kaikkien aikojen hauskimmista kuolinkohtauksista. Tästä kommentistani varmasti enemmistö on eri mieltä; onhan kyseessä traaginen lapsen kuolema, mutta en vain voinut olla nauramatta hidastetulle "Noooooo!"-huudolle. Isä hautaa epätoivoisena Gagen hautuumaalle, mutta poikakaan ei palaa ihan normaalina. Itseasiassa nukelta näyttävä, riivattu ruumispoika alkaa tappamaan kyläläisiä, ja kyllä, isän pitää pysäyttää hänet. Loppu onkin sitten sitä tappelua, ja nukke saa turpaan. En pidä tätä oikein minään, mutta ihan mukiinmenevä kauhupätkä tämä kuitenkin on.
***
Valittu pätkä: "Death of Gage Creed"
------
-----
Shaun of The Dead
(2004, ohj. Edgar Wright, näytt. Simon Pegg, Nick Frost, Kate Ashfield)
Shaun of the Dead on yksi suosikkielokuviani kautta aikain, eikä mikään kauhukomedia tai -parodia ole yltänyt samalle tasolle. Siksi se saakin kunnian olla viimeinen elokuva Kauhun lokakuu-listallani. Edgar Wright ja Simon Pegg ovat Nick Frostin kanssa lyömätön trio, jonka tuotoksista olen poikkeuksetta tykännyt. Näihin kuuluu muun muassa Spaced (suom. Avaruuden tuntua), ehkä mainioin sitcom television historiassa, sekä Shaun of The Deadia seurannut loistopätkä Hot Fuzz. Mutta, jotta tämä arvostelu ei menisi vain kritiikittömäksi ylistykseksi, mennään itse elokuvaan.
Shaun of The Dead on hyvin perinteinen romanttinen komedia, mutta zombeilla. Shaun (Simon Pegg) tulee jätetyksi, ja lähtee parhaan kaverinsa Edin (Nick Frost) suostuttelemana hukuttamaan surujaan Winchester-pubiin. Juopuneen illan aikana kaupungilla on kuitenkin alkanut tapahtua outouksia, mutta krapulainen Shaun ei huomaa mitään, kunnes yksi zombi ilmestyy heidän takapihalleen. Pian Shaun ja Ed keksivät suunnitelman pelastaakseen Shaunin vanhemmat, ex-tyttöystävän sekä pari kaveria, ja lopulta taistellaan kuolleiden armeijaa vastaan Winchesterissä Queenin tahtiin. Siinä se juoni suurinpiirtein olikin, ja se lienee elokuvan heikointa antia. Ohjaus, kuvaus, dialogi ja näyttelijät ovat kaikki nuoremman brittikomedian parhaimmistoa. Elokuva pursuaa viittauksia Romerosta Raimiin, ja uskoisin, että niin kauhuelokuvan kuin brittikomediankin ystävät pitävät tästä ratkiriemukkaasta nykyklassikosta. Suosittelen mitä lämpimimmin.
Night of the Living Dead lienee se elokuva, joka aloitti zombileffojen kultin. Kun nykyisin jo legendaarinen kauhuohjaaja George A. Romero teki pienen budjetin b-leffan mustavalkoisena kuuman 60-luvun lopussa, hän tuskin arvasi luoneensa innoitteen uudelle kauhuohjaajien sukupolvelle. Elokuva on varsin perinteinen selviytymiskamppailu, jossa päähahmot Ben (Duane Jones) ja Barbra (Judith O'Dea) yrittävät pysyä hengissä zombien vallatessa maailmaa. Liekö tarkoituksellista, mutta Romero onnistui luomaan kaikkien perusvalittajabimbojen prototyypin Barbra-hahmostaa, jota vihaa jo ensimmäisistä hetkistä lähtien. Myös tuolle ajalle harvinainen tummaihoinen päähahmo Ben esittelee oman hahmonsa perusmallin eli viileän toimijan, joka ei kuuntele paskanjauhantaa, varsinkaan vinisevältä Barbralta. Koska Night of the Living Dead on niin monen kauhuelokuvatyypin lähtökohta, jää se vähän vaisuksi jo muita, uudempia genren elokuvia nähneelle. Kaikki tuntuu olevan jo nähtyä. Hienointa elokuvassa on varmaankin taloon linnoittautuneiden ihmisten välisten suhteiden ja henkilökemioiden kuvaaminen.
***
Valittu pätkä:
-----
Poltergeist
(1982, ohj. Tobe Hooper, näytt. Craig T. Nelson, JoBeth Williams, Heather O'Rourke)
Tobe Hooper tuli tunnetuksi 70-luvulla elokuvallaan The Texas Chain Saw Massacre, ja seuraava merkkipaalu hänen urallaan oli Steven Spielbergin tuottama ja käsikirjoittama Poltergeist. Tuotto näkyy elokuvassa varsin hyvin, mutta 80-luvun efektit eivät ole vanhentuneet ihan niin nätisti kuin toivoisi. Minun on vähän vaikea sanoa miksi, mutta en pitänyt tästä elokuvasta kovinkaan paljon. Siinä oli toki paljon hyviä ja hienosti tehtyjä kohtauksia, kuten hallusinaatio, jossa mies repii omien kasvojensa nahan pois, mutta lopulta tämä oli vain jälleen kerran yksi uusi "riivattu talo"-pätkä. Myöskin pikkutytön katoaminen ja tappaja-klovni sun muut ovat jo nykyisin sen verran kliseisiä, että elokuva ottaa osumaa olemalla lähinnä kauhuelementtien sulatusuuni. Kenties, jos olisin nähnyt tämän ennen monia muita, olisin saattanut pitää tästä enemmän, mutta nyt se jää aika tasapaksuksi kokonaisuudeksi.
***
Valittu pätkä: "Poltergeist Steak / Bathroom Scene"
-----
Rosemary's Baby
(1968, ohj. Roman Polanski, näytt. Mia Farrow, John Cassavetes, Ruth Gordon, Sidney Blackmer)
Vaikka Rosemaryn painajainen ei ole perinteinen kauhuelokuva, se on kuitenkin piinaavan ja ahdistavan tunnelmansa vuoksi mainitsemisen arvoinen. Rakastunut aviopari Rosemary ja Guy muuttavat uuteen asuntoon, joka näyttää päällisin puolin täydelliseltä. He tutustuvat uusiin naapureihinsa, Casteveteihin, ja kaikki ovat hyvin ystävällisiä naapurustossa ja uudessa ystäväpiirissä. Pian kuitenkin Rosemary (Mia Farrow) alkaa epäillä talossa tapahtunutta itsemurhatapausta sekä muita uuteen ystäväpiiriin ja taloon liittyviä kummallisuuksia. Lopulta Rosemary pääsee selville satanistisista menoista ja mustasta magiasta, joka ympäröi jo koko hänen perhettään, ja lopulta hän ajautuu hulluuden partaalle epäillessään kantavansa kohdussaan antikristusta. Polanski ohjaa erään parhaimmista elokuvistaan, myöhemmin Woody Allenin elokuvista tunnettu Mia Farrow on loistava roolissaan vainoharhaisena odottavana äitinä, ja koko tarina imee mukaansa parhaimmalla tavalla, eikä päästä irti edes lopputekstien rullatessa. Ja se hyytävä musiikki! Tässä elokuvassa on kaikki, mitä tarvitaan nostamaan se erääksi aikansa parhaimmista elokuvista, yli genrerajojen. Yliluonnolliset seikat poisjättäen Rosemaryn painajaista pidetään myös yhtenä parhaimmista odottavan naisen pelkoja ja tunteita kuvaavista elokuvista.
****1/2
Valittu pätkä: "Alkutekstit (Musiikki!)"
-----
The Return Of The Living Dead
(1985, ohj. Dan O'Bannon, näytt. Clu Gulager, James Karen, Don Calfa)
The Return Of The Living Dead ei nimestään huolimatta ole osa George A. Romeron zombisarjaa vaan eräänlainen humoristinen tribuutti, joka perustuu alkuperäisen Night Of The Living Dead-elokuvan tapahtumiin. Elokuvan juoni on lähinnä se, että Night Of The Living Dead oli totta, mutta joitakin asioita elokuvasta piti muuttaa, että se ei paljastaisi valtion salaisuuksia. Tässä elokuvassa on pari asiaa, miksi tämä on yksi zombisuosikeistani:
- Zombit puhuvat, ja voivat kutsua poliisilta apujoukkoja, joita syödä
- Zombit syövät aivoja, ja örisevät jatkuvasti "brains"
- Zombit selittävät, miksi syövät aivoja: Se helpottaa kuolleiden tuskaa.
Kuolleet herättävä kaasu pääsee valloilleen vahingossa, ja ruumiit alkavat elää. Eikä pelkästään ihmisten vaan myös esimerkiksi tieteelliseen käyttöön tarkoitetun koiran puolikkaan ruumis alkaa haukkua. Sitten joku keksii kuningasajatuksena laittaa zombityyppi krematorion uuniin ja avot - zombipöly tippuu sateen mukana hautuumaalle ja kaikki kuolleet heräävät. Sitten kuolleet houkuttelevat paikalle lisää eläviä syötäväksi. Aivoja syödään, zombeja tapetaan ja aivoja syödään taas. Nam.
****
Valittu pätkä: "It's The Cadaver!"
-----
Pet Semetary
(1989, ohj. Mary Lambert, näytt. Dale Midkiff, Denise Crosby)
Uinu, uini lemmikkini on varmasti taas niitä elokuvia, joita jotkut ovat katsoneet liian pieninä ja sen vuoksi pitävät varsin pelottavana pätkänä. Näin sen ensimmäistä kertaa noin 16-vuotiaana, ja se nauratti silloin, ja naurattaa nytkin. En olisi uskonut, että Stephen Kingin kirjasta on saatu näin ratkiriemukkaan hauska elokuva. Totuuden nimissä on kyllä sanottava ettei tämä mikään komedia ole, mutta minusta vain on aina hauska nauraa tämänkaltaisille elokuville. Creedin perhe muuttaa kivalle maalaisseudulle, kaikki on täydellistä ja ihanaa. Pian kuitenkin talon sijainti osoittautuu hieman huonoksi, sillä talon edestä ajaa rekkoja tuhatta ja sataa, ja talon takana sijaitsevassa metsässä on vanha mystinen intiaanien hautuumaa, joka legendan mukaan herättää kuolleet henkiin. Kuten Poltergeistissakin, se on tämänkin elokuvan kaiken pahan alku. Creedin perheen rakas koira kuolee, ja perheen tohtori-isä Louis (Dale Midkiff) hautaa sen sinne toivoen, että koira palaisi henkiin. Koira palaa takaisin, mutta on muuttunut pahaksi. Sitten perheen pieni poika Gage juoksee tielle ja jää rekan alle yhdessä kaikkien aikojen hauskimmista kuolinkohtauksista. Tästä kommentistani varmasti enemmistö on eri mieltä; onhan kyseessä traaginen lapsen kuolema, mutta en vain voinut olla nauramatta hidastetulle "Noooooo!"-huudolle. Isä hautaa epätoivoisena Gagen hautuumaalle, mutta poikakaan ei palaa ihan normaalina. Itseasiassa nukelta näyttävä, riivattu ruumispoika alkaa tappamaan kyläläisiä, ja kyllä, isän pitää pysäyttää hänet. Loppu onkin sitten sitä tappelua, ja nukke saa turpaan. En pidä tätä oikein minään, mutta ihan mukiinmenevä kauhupätkä tämä kuitenkin on.
***
Valittu pätkä: "Death of Gage Creed"
------
(1980, ohj. Stanley Kubrick, näytt. Jack Nicholson, Shelley Duvall, Danny Lloyd, Scatman Crothers)
Mestariteos. Nuff said.
*****
*****
Valittu pätkä: "Here's Johnny!"
-----
Shaun of The Dead
(2004, ohj. Edgar Wright, näytt. Simon Pegg, Nick Frost, Kate Ashfield)
Shaun of the Dead on yksi suosikkielokuviani kautta aikain, eikä mikään kauhukomedia tai -parodia ole yltänyt samalle tasolle. Siksi se saakin kunnian olla viimeinen elokuva Kauhun lokakuu-listallani. Edgar Wright ja Simon Pegg ovat Nick Frostin kanssa lyömätön trio, jonka tuotoksista olen poikkeuksetta tykännyt. Näihin kuuluu muun muassa Spaced (suom. Avaruuden tuntua), ehkä mainioin sitcom television historiassa, sekä Shaun of The Deadia seurannut loistopätkä Hot Fuzz. Mutta, jotta tämä arvostelu ei menisi vain kritiikittömäksi ylistykseksi, mennään itse elokuvaan.
Shaun of The Dead on hyvin perinteinen romanttinen komedia, mutta zombeilla. Shaun (Simon Pegg) tulee jätetyksi, ja lähtee parhaan kaverinsa Edin (Nick Frost) suostuttelemana hukuttamaan surujaan Winchester-pubiin. Juopuneen illan aikana kaupungilla on kuitenkin alkanut tapahtua outouksia, mutta krapulainen Shaun ei huomaa mitään, kunnes yksi zombi ilmestyy heidän takapihalleen. Pian Shaun ja Ed keksivät suunnitelman pelastaakseen Shaunin vanhemmat, ex-tyttöystävän sekä pari kaveria, ja lopulta taistellaan kuolleiden armeijaa vastaan Winchesterissä Queenin tahtiin. Siinä se juoni suurinpiirtein olikin, ja se lienee elokuvan heikointa antia. Ohjaus, kuvaus, dialogi ja näyttelijät ovat kaikki nuoremman brittikomedian parhaimmistoa. Elokuva pursuaa viittauksia Romerosta Raimiin, ja uskoisin, että niin kauhuelokuvan kuin brittikomediankin ystävät pitävät tästä ratkiriemukkaasta nykyklassikosta. Suosittelen mitä lämpimimmin.
-----
Viimeinen osa tuli niin järkyttävän myöhässä, siitä pahoittelut. Joka tapauksessa siinä oli siis Kauhun lokakuu, aiheeseen palataan uudestaan vuoden päästä. Varmaankin pari onnistunutta kauhuelokuvakokemusta tulee tässä vielä ennen seuraavaan lokakuuta kirjoitettua tänne. Joulukuussa voi olla jonkin sortin samantyylistä jouluelokuviin liittyvää arvostelurykelmää luvassa, mutta mitään en lupaile.
Viimeinen osa tuli niin järkyttävän myöhässä, siitä pahoittelut. Joka tapauksessa siinä oli siis Kauhun lokakuu, aiheeseen palataan uudestaan vuoden päästä. Varmaankin pari onnistunutta kauhuelokuvakokemusta tulee tässä vielä ennen seuraavaan lokakuuta kirjoitettua tänne. Joulukuussa voi olla jonkin sortin samantyylistä jouluelokuviin liittyvää arvostelurykelmää luvassa, mutta mitään en lupaile.
