Alas Smith & Jones (1984 - 1998)
suom. Lunta tupaan
Ensikosketukseni brittikomediaan, ja samalla niitä harvoja sketsisarjoja, joista pidän oikeasti (muita The Sketch Show, ManStrokeWoman, Smack The Pony...). Mel Smith ja Griff Rhys Jones ovat hauskuttaneet minua siitä lähtien, kun niitä ensimmäisen kerran näin noin kymmenen vuotta sitten kakkosen myöhäisillassa. Parasta antia ohjelmassa ovat ehdottomasti "puhuvat päät" eli siis keskustelut kahden henkilön välillä, joista toinen on idiootti, joka tietää, ettei tiedä mitään ja toinen idiootti, joka tietää tietävänsä kaiken. Taso laski etenkin viimeisellä kaudella, mutta lämpimät muistot ja YouTube pitävät tämän mielessä vielä pitkään.
Cracker (1993 - 1996, 2006)
suom. Fitz ratkaisee
Mitä luotaantyöntävämpi hahmo, sitä enemmän minä siitä pidän. Eddie "Fitz" Fitzgerald on hävyttömän älykäs alkoholisti/pelinarkomaani, joka ratkaisee rikoksen kuin rikoksen, joskin välillä kyseenalaisin keinoin. Jimmy McGovernin luoma ja maanmainion Robert Coltranen tähdittämä Fitz ratkaisee on paras rikossarja, minkä tiedän.
Dexter (2006 - )
Jeff Lindsayn kirjoista televisiosarjamuotoon käännetty Dexter on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkisarjojani. Jo lähtökohta on vain niin hieno: päähenkilö Dexter Morgan on sekä sankaripoliisin poika, joka työskentelee poliisiasemalla roiske-eksperttinä sekä sydämetön sarjamurhaaja. Hyvin kirjoitettu, hyvät hahmot, loistava dialogi ja käsikirjoitus sekä rento Miamin tunnelma.
Extras (2005 - 2007)
suom. Tahtoo tähdeksi kanssa
Alkuperäisen The Officen käsikirjoittaja/ohjaajapari Ricky Gervais ja Stephen Merchant tarjoilevat yhden parhaimmista brittisarjoista, mitä olen koskaan nähnyt. Sarjan molemmat kaksi kautta ovat liki täydellistä draamavivahteista tilannekomiikkaa, mutta sarjan kohokohta on ehdottomasti elokuvan mittainen erikoisjakso, joka vie tarinan hienoon päätökseen tarjoillen vähemmän nauruja ja enemmän draamaa. Ja ei taustanauruja, mistä aina plussaa.
Friends (1994 - 2003)
suom. Frendit
Tämän sarjan kaikki tietää, joten mitään ihmeempää tästä en mainitse. Omistan kaikki kaudet DVD:llä, mutta nyttemmin olen jo niihin aika kyllästynyt. Aikanaan oli tämäkin hauskinta mahdollista, mutta taustanaurut ärsyttävät pahemman kerran. Ehkä väähän liian "jenkkikin", en tiedä...
House M.D. (2004- )
suom. House
David Shoren luoma House M.D. yhdistää sarjan päähahmoon kaikki suosikkihahmonpiirteeni. Gregory House on älykäs, kärttyisä, lääkeriippuvainen, sarkastinen, hauska ja sirpaleinen. Ja kun vielä kaiken lisäksi sarja on hyvin kirjoitettu, ja Housea esittää eräs suosikkikoomikoistani Hugh Laurie, joka on omaksunut oxbridgeläisen englannin sijaan täydellisen jenkkiaksentin, saadaan sarja, joka koukuttaa pahemmin kuin Vicodin (inside joke?). Välillä sarja on hieman lipsunut, eikä ne potilastapaukset niin paljoa eroa toisistaan, mutta eihän se missään vaiheessa ole ollut se tarinan pääjuttu. Etenkin juuri jenkkilässä loppunut kuudes kausi päättyi niin upeaan cliffhangeriin, että huh huh.. En spoilaa, mutta oli se vaan yllätys.
Life On Mars (2006 - 2007) & Ashes To Ashes (2008 - )
Lasken nämä kaksi samaksi sarjaksi, koska jälkimmäisessä palataan ikään kuin samaan tilanteeseen kuin aiemmassa (en spoilaa). Life On Mars alkaa, kun etsivä Sam Tyler jää auton alle, ja hän palaa ajassa vuodesta 2006 vuoteen 1973. Tylerin tapaukseen perehtynyt Ashes To Ashesin etsivä Alex Drake taas saa luodin päähänsä, ja hän herää vuodesta 1981. Jännitystä pidetään koko ajan yllä menneisyydessä tehtävien asioiden vaikuttaessa tulevaisuuteen, ja menneisyyden haamut saattavat kostaa tulevaisuuden koomapotilaalle, jonka pitää menneisyydessä pysäyttää rikoksia jne... Sarjojen juonia on hieman vaikea selittää auki näin lyhyesti, mutta jonkinlaisen kuvan tuostakin saa. Sarjoja yhdistää tekijätiimin lisäksi sama poliisitiimi, jonka joukkoon "tulevaisuuden etsivä" otetaan mukaan. Ja luonnollisesti Bowie-diggarina sarjojen nimet ja musiikit ovat mitä hienoimpia.
The Sopranos (1999 - 2007)
David Chasen Sopranos oli juuri Kummisedät ja Mafiaveljet katsoneelle teinille kovin juttu sitten kiven, joten luonnollisesti olin sarjassa mukana kuin se kuuluisa peräpukama. Outoa kyllä, sarjan vihoviimeinen jakso oli minulta katsomatta noin vajaat kaksi vuotta ennen kuin etsin sen käsiini. Ja se oli hieno viimeinen jakso. Tony Sopranon hahmo oli koko sarjan ajan jälleen kerran niitä luotaantyöntäviä, mutta rakastettavia hahmoja, joita kannusti pahiksen luonteesta riippumatta.
Spaced (1999, 2001)
suom. Avaruuden tuntua
Muun muassa Shaun Of The Deadin ja Hot Fuzzin maailmalle loihtinut porukka Edgar Wright ja Simon Pegg (ja Nick Frost) tekivät ennen edellä mainuttuja leffoja hyvin samanhenkisen sarjan Spaced (jälleen kahden kauden verran loistokkuutta). Pääosassa nähdään sarjan kirjoittajat Simon Pegg ja Jessica Hynes kämppiksinä mielenkiintoisen kaveripiirin ympäröimänä. Sarja on vähän niinkuin Frendit ja Shaun Of The Dead sekaisin, mutta huomattavasti enemmän jälkimmäisen tapainen. Jälleen erityismaininta komediasarjalle, jossa ei ole taustanauruja.
Yes, Minister (1980 - 1982, 1984) & Yes, Prime Minister (1986 - 1988)
suom. Kyllä, herra ministeri & Kyllä, herra pääministeri
Tämä on sitä parasta poliittista satiiria. James Hacker (Paul Eddington) aloittaa sarjassa riviministerin kengissä ja päätyy lopulta johtamaan Britanniaa pääministerinä. Nigel Hawthornen esittämän Sir Humphrey Applebyn kuuluisat poliittisen jargonin monologit sekä Hackerin ja Humphreyn väliset kissa-hiiri-leikit ovat ohjelman parasta antia, ja vaikka aika on syönyt sarjan ajankohtaisuutta aihepiireiltään, saadaan pienellä ajatusleikillä yhdisteltyä ajan ongelmia nykypäivän vastaaviin, mistä hyvänä esimerkkinä brittimakkaran eurostandardisointi. Suomessa sarjaa on näytetty Ylellä suhteellisen usein, mutta DVD:nä on julkaistu vasta Kyllä, herra ministeri. Taustanaurut ainoa miinus.
