perjantai 6. maaliskuuta 2009

Risto - Sähköhäiriöön

Riston kolmas albumi Sähköhäiriöön nousi jo ennakko-odotusten vastaisesti ennen levyn julkaisua suosikki-Ristokseni. Uusia kappaleita kuulin jo keikkasetissä noin vuoden takaisella Henry's Pubin keikalla Kuopiossa, ja jälleen taas Tampereen Klubilla. Risto on ehdottomasti livebändinä Suomen parhaimmistoa, ja siksi uuteen studiolevyyn saa aina suhtautua hieman varauksella. Sähköhäiriöön ei petä.
Vaikka aiemmat levyt ovat mielestäni suomalaisen musiikkihistorian klassikkoja, niin tällä levyllä pakka on jotenkin kasassa aiempia paremmin. Tämä tosin voi suututtaa räävittömyydestään ja yleisen häröilystä tunnetun Riston faneja, mutta uuden Risto-levyn ei voi kuitenkaan missään nimessä sanoa kuulostavan miltään muulta kuin Ristolta. Levyn sanoitukset ovat vähintään edellisten levyjen tasolla, mutta sävellyskynä on terävöitynyt vielä entisestään.
Levyn huippuhetkiä ovat muun muassa Ihmeauto KITT ja Ihmisen kaltainen. Yksi täytebiisi on kuitenkin päätynyt mukaan, mutta se annettakoon anteeksi, sillä se lopettaa LP:n A-puolen kivan jammailevan rock 'n' rollisti. Omaksi suosikikseni jo Kuopion keikalla noussut Ilta-aurinko hymyilee kalpenee vain levyn päättävälle uskomattoman kauniille sävelmälle Putoan kaivossa, joka on mielestäni koko Riston tuotannon tähän asti paras kappale.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Äänestä Riston musavideota: laita s-postilla viesti "Muuvi 9 Risto" osoitteeseen musiikki-tv@yle.fi. http://pop.yle.fi/aanestysohjeet