tiistai 21. lokakuuta 2008

Turku on kakkapaikka...

En tykännyt Turusta sitten ollenkaan... Uusimmassa jaksossa Tuttimiehiä asiaa puidaan jo aika mukavasti, mutta ajattelin vielä purkaa vihani tekstimuotoisessa formaatissa tännekin.

Elikkäs laiva tuli lauantaiaamuna 07.35 Turkkusen satamaan ja lähdettiin siinä Siljan kanssa matkalle kohti Turun keskustaa. Koska mikään muu ei ollut auki, mentiin sitten Café Picniciin juomaan smoothiet ja pelaamaan Canastaa.

Ensimmäinen divari aukesi aikataulullisesti ainoana täsmällisenä kello 10. Levyjä oli kyllä paljon, mutta kuntoluokituksen puutteen, levyjen äärimmäisen huonon ja ahtaan asettelun, ja niiden päällä olleiden kirjojen vuoksi ajattelin, että varmaankin löytyy muista liikkeistä paremmin.

Noh, ensimmäinen "muu liike" löytykin 200m matkan päästä. Liikkeen nettisivujen mukaan liike aukesi kymmeneltä, tosielämässä vasta klo 11. Emme jääneet odottamaan liikkeen aukeamista, joten matkasimme seuraavien vierekkäin sijaitsevien levydivarien luokse. Molemmat liikeet aukesivat myös vähintään tuntia netissä ilmoitettua aikaa myöhemmin. Odoteltiin siinä sitten jonkin aikaa Turun tuulisella torilla, aurinkolasini hajosivat ja vitutus kasvoi. Lopulta kello tuli puoli kaksitoista, ja toinen liike olisi auki. Vaan tietenkinpä siellä on ongelmia avata liikettä avaimella. Nojoo, tuo nyt oli vaan pikkujuttu muiden seassa. Liikkeestä löytyi netistä jo selaamani levyt, ja matka jatkui viereiseen liikeeseen. Sielläpä kaikki levyt, joita olin miettinyt hankkia oli myyty levymessuilla. Joten paskareissu, aika suoraan sanottuna.

Kakun kruunasi vielä Aurakadun jyrkän nousun ja taidemuseon ohittaen alas Läntiselle Pitkäkadulle tultuamme viimeisen kohteen ovessa oleva kyltti "Liike suljettu.". Niinettänäin Turussa! Kiitoksia esittää koko Turun kaupungille vittuuntunut Erkki: Kiitos.

Noin.

Ei kommentteja: